KASVISSYÖJIEN MÄÄRÄ ON KASVUSSA

Ihmiset ryhtyvät kasvissyöjiksi useista erilaisista syistä, joita ovat esimerkiksi terveys, uskonnollinen suuntautuminen, huoli eläinten hyvinvoinnista tai antibioottien ja hormonien käytöstä karjan kasvatuksessa tai halu syödä tavalla, joka ehkäisee ympäristöresurssien ylimääräistä käyttöä. Jotkut ihmiset noudattavat pääosin kasvipainotteista ruokavaliota, koska heillä ei ole varaa syötä lihaa. Kasvissyöjäksi ryhtymisestä on tullut houkuttelevampaa ja helpompaa ympärivuotuisesti saatavilla olevien tuoreiden kasvisten, useampien kasvisruokaravintoloiden sekä kasvisruokiin painottuvien ruokakulttuurien suosion kasvun ansiosta.

Yhä useammat ovat siirtyneet kasvisruokaan

Yhdysvalloissa arviolta noin kuudesta kahdeksaan miljoonaa aikuista ei syö lihaa, kalaa tai siipikarjan lihaa. Useat miljoonat muut ovat poistaneet ruokavaliostaan lihan, muta syövät kuitenkin vielä kanaa tai kalaa. Noin kaksi miljoonaa ihmistä on ryhtynyt vegaaniksi, jolloin käytöstä poistetaan eläimen lihan lisäksi myös eläinperäiset tuotteet, kuten maito, juusto, munat ja gelatiini. Perinteisesti kasvissyönnistä tehty tutkimustyö on keskittynyt pääasiassa mahdollisiin ravitsemuksellisiin vajauksiin, mutta viime vuosina vaaka on alkanut kallistua toiseen suuntaan, ja tutkimukset osoittavat lihattoman ruokavalion terveyshyötyjä. Nykyään kasvispainotteinen ruokavalio nähdään ravitsemuksellisesti riittävänä sekä myös ehkäisevänä tekijänä monien kroonisten sairauksien suhteen. Hyvin suunnitellut kasvisruokavaliot sisältäen täysin vegaaniset ruokavaliot ovat terveellisiä, ravitsemukselliset tarpeet täyttäviä ja saattavat tarjota terveyshyötyjä tiettyjen sairauksien ehkäisemisessä tai hoitamisessa.

Yhä useammat ovat siirtyneet kasvisruokaan

Suunnittele ruokavalio tarkasti

Tärkeä termi tässä on hyvin suunniteltu. Jos et noudata suosituksia ravinteiden, rasvan kulutukset ja painonhallinnan suhteen, kasvissyöjäksi ryhtyminen ei ole välttämättä sinulle hyväksi. Limpparista, juustopizzoista ja karkista koostuva ruokavalio olisi teknillisesti kasvisruokavalion mukainen. Terveyden kannalta on tärkeää varmistaa, että syöt runsaasti erilaisia hedelmiä, kasviksia ja täysviljoja. On myös tärkeää vaihtaa transrasvat hyviin rasvoihin, joita löytyy esimerkiksi pähkinöistä ja oliiviöljystä. Muista myös aina, että jos syöt liikaa kaloreita, vaikka ne tulisivatkin ravinteikkaista, vähärasvaisista kasvisruoista, painosi nousee. Joten on tärkeää noudattaa sopivia annoskokoja, lukea ruokien etiketit ja harrastaa säännöllisesti liikuntaa. Voit saavuttaa paljon kasvissyönnin terveysetuja ryhtymättä kuitenkaan täysin vegaaniseksi. Esimerkiksi välimerellinen ruokavalio, joka on yhdistetty pidempään elinikään ja pienempään kroonisten sairauksien riskiin, painottuu kasvisruokaan vähäisemmällä lihan käyttämisellä. Vaikka et haluaisi ryhtyä täysin kasvissyöjäksi, voit ohjata ruokavaliotasi siihen suuntaan muutamalla yksinkertaisella korvaavuudella, kuten käyttämällä kasvisperäisiä proteiineja, kuten esimerkiksi papuja tai tofua, tai syömällä kalaa lihan sijasta muutaman kerran viikossa. Vain sinä itse voit päättää sopiiko kasvisruokavalio juuri sinulle. Jos tavoitteenasi on parempi terveys, kannattaa asiaa pohtia.

Erilaisia variaatioita kasvisruokavaliosta

Tiukasti määriteltynä kasvissyöjät ovat ihmisiä, jotka eivät syö lihaa, siipikarjan lihaa tai mereneläviä. Mutta ihmiset hyvin erilaisilla ruokavalioilla kutsuvat itseään kasvissyöjäksi. Täysin kasvisruokavaliota noudattavat vegaanit eivät syö lihaa, siipikarjaa, kalaa tai mitään eläinperäisiä tuotteita, kuten kanamunia, maitotuotteita tai gelatiinia. Lakto-ovovegetaristit eivät syö lihaa, siipikarjaa tai kalaa, mutta he syövät kananmunia ja maitotuotteita. Laktovegetaristit taas eivät syö lihaa, kanaa tai kalaa, mutta he kuluttavat kuitenkin maitotuotteita. Ovovegetaristit syövät kananmunia, mutta eivät maitotuotteita, lihaa, kanaa tai kalaa. On olemassa myös osittaista kasvisruokavaliota noudattavia ihmisiä, kuten pesco-vegetaristit, jotka välttävät lihaa, mutta syövät kalaa, tai pollo-vegetaristit, joiden ruokavalioon kuuluu kana.

Erilaisia variaatioita kasvisruokavaliosta

Lihansyöjiin verrattuna kasvissyöjät kuluttavat yleensä vähemmän tyydyttyneitä rasvoja ja kolesterolia mutta enemmän C- ja E-vitamiinia, ravintokuitua, foolihappoja, kaliumia, magnesiumia ja karotenoideja sekä flavonoideja. Tämän tuloksena heillä on tyypillisesti alempi huonon LDL-kolesterolin taso, alempi verenpaine ja pienempi painoindeksi, jotka kaikki yhdistetään pidempään eliniän odotteeseen ja pienempään kroonisten tautien riskiin. Ei ole kuitenkaan tarpeeksi tietoa siitä, kuinka kasvisruokavalio vaikuttaa pitkällä tähtäimellä terveyteen. On hankalaa eristää kasvisruokavalion vaikutuksia, koska sen yhteydessä seuraa usein myös tupakoimattomuutta ja vähempää alkoholin kulutusta.