YHTEINEN ATERIOINTI PERHEEN KESKEN ON TÄRKEÄÄ AIKAA

Monille vanhemmille olisi paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa unohtaa perheateriat. Työt, lapset ja koulun jälkeiset harrastukset pitävät perheen jatkuvasti liikkeessä, mistä voi syntyä tunne tarpeesta hotkia ruokaa aina tilanteen mukaan ehtiessään. Mutta yhä useammat vanhemmat ymmärtävät jaetun perheajan merkityksen päivällispöydässä. Tämä on usein arjessa myös ainoa hetki, jolloin kaikki perheenjäsenet ovat yhdessä ja samassa paikassa. Vaikka jotkut ihmiset näkevät perheateriat vain yhtenä uutena työläänä askareena raskaan ja väsyttävän päivän jälkeen, useammat perheet kuitenkin ymmärtävät, että päivän päätteeksi vietetyn yhteisen ajan hyötyä ja merkitystä ei voi mitata vain pelkästään ruoasta saatujen kalorien määrällä. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että yhdessä syöminen ei ole ainoastaan tärkeässä roolissa perhe-elämässä, vaan se lisäksi auttaa myös painonhallinnassa. Kun perhe istuu alas pöytään yhdessä, se auttaa heitä käsittelemään päivittäisen elämän stressiä ja arjen kiireellistä tahtia. Yhdessä syöminen auttaa yleensä kannustamaan järkeviin ruokatottumuksiin, minkä ansiosta perheenjäsenten on yleensä helpompaa pitää oma painonsa hallinnassa. Tässä artikkelissa esitellään ammattilaisten antamia vinkkejä perheen yhteisen aterioinnin hoitamiseen.

Odotukset ja kommunikaatio

Perheaterian merkitys voi olla erilainen eri perheiden välillä. Yhdessä perheessä hyvät pöytätavat saattavat olla tärkein asia, jonka vanhemmat haluavat lapsilleen opettaa. Toisessa perheessä suurimmassa roolissa saattaa taas olla toinen toistensa kanssa kommunikoiminen, opetteleminen kuuntelemaan toista ihmistä ja oppimaan kunnioittamaan toisiaan. Asiantuntijoiden mukaan lasten pitäisi oppia vähän kerrallaan. Jos päivällinen on kiinnostava hetki päivästä lapsen mielestä, hän oppii istumaan kunnolla ja kysymään toisilta päivän kuulumisia, kuten ”millainen päivä sinulla oli tänään?” tai ”mikä oli mielestäsi parasta, mitä tänään tapahtui?” Päivällinen on hetki, jolloin perhe voi ottaa hieman hengähdystaukoa päivän kiireistä. Perheen kesken voi käydä läpi päivän aikana tapahtuneita asioita ja suunnitella seuraavaa päivää varten.

Opeta esimerkilläsi

Tehtäviä kannattaa jakaa joko perheen kesken, niin ettei esimerkiksi perheen äiti joudu olemaan yksin vastuussa ruoan valmistelemisesta, tarjoilemisesta ja astioiden tiskaamisesta. Ruokkimisen, huolehtimisen ja siivoamisen tehtävät ja ilo täytyy jakaa. Älä keskustele asioista, jotka voivat olla häpeällisiä tai nöyryyttäviä jonkun perheenjäsenen kannalta. Tietyt asiat, joista lapset saattavat haluta keskustella, vaativat enemmän myötätuntoa ja joihinkin asioihin riittää tarkkaan kuunteleminen. Muuten ruokapöytäkeskusteluissa ei kannatta pitää turhia tabuja.

Opeta esimerkilläsi

Päivällinen on loistava tilaisuus kasvattaa lasten itsetuntoa. Kun kuuntelet, mitä lapsilla on sanottavanaan, annat itse ilmi, että arvostat mitä he tekevät, kunnioitat mitä he ovat ja ymmärrät kuinka tärkeitä he ovat sinulle. Aterian voi nähdä joko mahdollisuutena tai tehtävänä. Jos se nähdään mahdollisuutena, silloin voidaan luoda kaikenlaisia uusia mahdollisuuksia, mutta jos se nähdään tehtävänä, mahdollisuuksia ei enää ole olemassa. Eikä tässä asiassa ole vaikutusta sillä, onko ruokana sisäfileepihviä, pizzaa, keittoa vai salaattia.

Huolehdi perhedynamiikasta

Vanhempien pitäisi pääsääntöisesti antaa lastensa valita omat istumapaikkansa pöydässä yhteisellä aterialla. Jos heille tulee riitaa lempipaikan valitsemisesta, auta heitä ratkaisemaan riita rauhanomaisesti. Joskus toinen vanhemmista saattaa ruokkia lapset varhain tarkoituksenaan suojella toista vanhempaa ruoanlaittamiseen vaadittavalta työltä, mutta tämä itse asiassa saattaa eristää poissa olevan vanhemman perhedynamiikasta ja luoda välimatkaan perheen välille. Joitain konflikteja aikataulun suhteen ei juuri koskaan voi välttää, mutta kun perheen kesken vietetylle aterialle pyritään aina varaamaan aikaa säännöllisesti, se auttaa pitämään hyvää perhedynamiikkaa yllä kaikkien perheenjäsenten kesken.